Tanskandogin esi-isiä voidaan jäljittää todella pitkälle, sillä jo kreikkalaiset ja roomalaiset tunsivat ajokoiriensa lisäksi myös erään toisen metsästyskoiratyypin, molossin. Se oli ajokoiraa paljon suurempi ja jykevämpi ja sillä oli raskas leveä pää sekä neliömäinen kuono. Nämä koirat tunnettiin erityisesti siitä, että ne kävivät rohkeasti ja raivokkaasti villisikojen sekä muun suurriistan kimppuun. Kreikkalaiset tunsivat ne jo 600 eKr. Lisäksi oli selvästi havaittavissa molossien ja assyyrialaisten mastiffien sukulaisuussuhde, sillä mastiffeja on Niniven palatsin seinämaalauksen mukaan käytetty leijonanmetsästykseen ja sotakoirina jo vuonna 625 eKr. Aristoteleen aikana molosseja käytettiin myös paimenkoirina ja osa koirista levisikin Eurooppaan alaanien, Attilan hunnien ahdisteleman paimentolaiskansan mukana. (vrt. rodun italiankielinen nimi Alano)
Molossia pidetään mastiffi- ja doggi-tyyppisten koirien alkuperäisenä kantamuotona eikä tarkkaan tiedetä milloin niitä saapui mm. Englantiin. Todennäköisesti foinikialaiset kauppiaat toivat niitä mukanaan käydessään tinakauppaa brittien kanssa. Niihin aikoihin, kun roomalaiset valloittivat Britannian, oli englantilainen mastiffi jo niin vaikuttava, että koiria lähetettiin Roomaan villieläinten taistelunäytöksiin. Lisäksi gallialaiset kuten muutkin käyttivät näitä koiria sodassa. 1400-luvulla alettiin tuoda Englannista mantereelle metsästyskoiria; raskaita doggeja sekä suuria vinttikoiria. Näitä risteytettiin raskaisiin mannermaisiin mastiffeihin, jotta saataisiin enemmän nopeutta ja ketteryyttä villisian ja karhun jahtiin. Suurin osa Euroopasta oli tuohon aikaan pirstoutuneena moniin pieniin ruhtinaskuntiin ja varsinkin nykyisen Saksan alueen ruhtinaskunnat alkoivat jokainen kehittää “omaa” rotutyyppiään päämääränä suuri, voimakas, peloton ja kesyttämätön metsästyskoira, joka olisi aina parempi kuin naapurikunnan koira… 1500-luvulla ruhtinaskunnissa kasvatettiin koiria mahtavia määriä ja vuonna 1592 mm. Braunschweigin herttua osallistui vuosittaiseen metsästystapahtumaan 600 koiransa kanssa.
Suurimmat ja parhaimmat näistä ruhtinaskuntien koirista tunnettiin “kamarikoirina” eli eräänlaisina seurakoirina, joilla oli arvostettu asema hovissa. Nämä koirat elivät palatsien asuinhuoneissa ja samalla suojelivat isäntiään. Näillä koirilla oli typistämättömät korvat ja jalokivin varusteltuja kaulapantoja. Toiseksi parhaimpaan koirakastiin kuuluivat hopeapantaiset linnaa ja omaisuutta vartioivat typistettykorvaiset koirat. Kolmas koirakasti oli varsinaiset typistettykorvaiset metsästyskoirat, jotka asuivat omissa kenneleissään oman henkilökunnan huolehtiessa niistä. Näillä koirilla ei tietenkään ollut minkäänlaista pantaa, mutta sen sijaan niillä oli jokaisella oma nahkainen suojapanssarinsa villisian torahampaita vastaan.
1800-luvulla jokaisessa ruhtinaskunnassa alkoi olla oma doggi-rotunsa, jotka saivat erilaisia rotunimiä kuten Ulmerin doggi, Saupacker, Hartzrude, tiikeridoggi, Saksan mastiffi jne. Kaikilla roduilla oli myös yhteinen yleisnimitys (ranskalaisen luonnontieteilijä Buffon 1700-luvulla mainitsema) Grand Danois – Suuri Tanskalainen. 1870-luvulla saksalaiset alkoivat ihmetellä miksi englantilais-saksalaista alkuperää olevalla rodulla oli Tanskaan viittaava nimi, joten he nimesivät vuonna 1880 koiran kansallisrodukseen ja antoivat sille nimeksi Deutsche Dogge.
Nimi on säilynyt näihin päiviin asti samana, joskin muissa maissa rotu tunnetaan lähinnä tanskandoggina (Great Dane, Grand Danois).
Saksalaiset perustivat vuonna 1888 rotuyhdistyksen Deutsche Doggen Club e. V (DDC), joka on Saksan vanhin alallaan ja jatkaa voimakkaasti toimintaansa yhä tänäkin päivänä.
1880-90-luvuilla saksalaiset keskittyivät jalostamaan rotua ja tuloksia alkoi näkyä. Berliinin koiranäyttelyssä 1880 pohjois-saksalainen Herra Messter esitti 32 tanskandoggiaan. Vuosina 1881, -83 ja -84 hän vei koiransa Lontooseen ja vuonna 1887 hän esitti Venäjällä Pietarin koiranäyttelyssä 22 doggia. Tietoisuus rodusta alkoi levitä.
Rotu jatkoi nousuaan ja 1900-luvun alussa olivat varsinaiset kultaiset vuodet. Saksasta vietiin loistavia verilinjoja mm Englantiin ja USA:han, joissa rodun jalostus pääsi hyvään alkuun. USA:ssa perustettiin The Great Dane Club of America vuonna 1889 ja aluksi kasvatustyö perustui puhtaasti saksalaisille verilinjoille. 1930-luvulta muistetaan mm. Saksan tuontinarttu Efta v d Saalburg, joka tuotti useita erinomaisia jälkeläisiä ollen myös itse mitä voittoisin doggi. Saksalaisten johtava asema kasvatustyössä päättyi toiseen maailmansotaan, jolloin suurin osa jalostusmateriaalista tuhoutui tai katosi. Nykyisin Saksa on taas voimakkaasti mukana kasvatustyössä.
Ja kuinka kaikki alkoi Suomessa
Tanskandoggeja on ollut Suomessa jo viimevuosisadan puolella. Vuosisadan alussa ne olivat väriltään alussa pääasiassa mustia ja harlekiineja. 1920-luvulla tunnetuin doggi oli Saksasta tuotu harlekiiniuros Prinz von Binder, jota käytettiin paljon jalostukseen. 1930-luvulla syntyi luultavasti maamme ensimmäinen valiodoggi, musta uros Tips av Tipps-Toppstam. Samalla vuosikymmenellä aloitti toimintansa Siri Sunellin De Morny-kennel, joka erikoistui keltaisiin ja tiikerijuovaisiin tanskandoggeihin. Tämä kennel vaikutti aina 1940-luvulle asti kasvattaen monia muotovalioita. Samalla vuosikymmenellä aloitti myös Maria Åkerblomin kuuluisa av Ros-Loge-kennel. Aluksi Åkerblom kasvatti mustia ja harlekiineja siirtyen myöhemmin sinisiin sekä keltaisiin että tiikerijuovaisiin tanskandoggeihin. Hänen kasvatustyönsä oli todella tuloksellista eikä siis ole ihme, että valiokasvatteja on tullut kaikissa väreissä.
1940-luvulla toimi myös Augustinus Sereniuksen von Hippo-kennel, joka kasvatti keltaisia ja tiikerijuovaisia doggeja. Myös tähän joukkoon kuuluu valioita. Sota-aika vaikeutti kaikkien kasvattajien toimintaa, niin myös harrastajien. 50-luvun alkupuoli oli hiljaista aikaa, mutta seuraava vuosikymmen alkoi jo osoittaa pientä innostuksen nousemista doggimaailmassa.
70-luvun rekisteröinnit olivat vuosittain jo yli sadan paria vuotta lukuun ottamatta. Tällä vuosikymmenellä aloittivat kasvatustyönsä keltaisilla ja tiikerijuovaisilla mm. Kaarina Aeschlimanin kennel Goldgirl´s ja Helena Riekkisen kennel Great-Golden´s, jotka ovat kasvattaneet useita valiokoiria. Sinisten doggien kasvatustyön aloitti Paula Laitisen kennel Poptokin ja Milja Ikävalkon Mil-Dog´s kenneliin syntyi ensimmäinen harlekiinipentue.
80-luku lisäsi doggiharrastajien ja -kasvattajien määrää huomattavasti. Niinpä vuosikymmenen lopulla rekisteröinnit olivat jo 250 koiran molemmin puolin. Kasvattajista mainittakoon Tuula Granström kennel Finndanes, Heli Sairola kennel Helisain, Teija Salmi kennel Edendanes, Merja Wilhelmsson kennel Wilhelmiinan, Eila Sommarberg kennel Faxidan, Maaret Kivekäs kennel Jusalex ja Raili ja Erkki Rantavuoti kennel Love-Dane´s. Nämä kennelit ovat kasvattaneet monia ja monia valiokoiria. Helisain-kennel pitää hallussaan valiokasvattiennätystä ja onpa muutama kasvatti saavuttanut myös Amerikan valioarvon. Tuija Pauhun Grosso-kenneliin syntyivät ensimmäiset siniset pennut ja mustien ja harlekiinien kasvatuksesta innostui Anneli Forsell kennel Good Works:sta.
90-luku toi mukanaan uusia rekisteröintiennätyksiä. Huippuvuosi oli 1994, jolloin tanskandoggeja rekisteröitiin yhteensä peräti 421 kappaletta. Uusista kasvattajista mainittakoon Kirsti ja Jukka Hanhinen kennel Finn Select, Auli ja Juhani Vitikainen kennel Dogiwogin, Nina Ledentsa kennel Doggi-Diggarin, Nina ja Jaakko Jalonen kennel Cadokan, Maija-Riitta Vähäkylä kennel Squanto´s ja Katariina Valonen kennel C´mon. Kaikki edellä mainitut ovat erikoistuneet keltaisiin ja tiikerijuovaisiin tanskandoggeihin. Sinisten kasvattajajoukkoon tulivat Nina Puukka kennel Sajonne (myös mustat ja harlekiinit), Marjo Tapio kennel Genedda sekä Minna ja Jouni Boman kennel Bonel. Mustia ryhtyi kasvattamaan Taina Toivonen kennel Catapha´s.
