Tanskandogin historia
Tanskandogin
esi-isiä voidaan jäljittää todella pitkälle, sillä
jo kreikkalaiset ja roomalaiset tunsivat
ajokoiriensa lisäksi myös erään toisen
metsästyskoiratyypin, molossin. Se oli ajokoiraa
paljon suurempi ja jykevämpi ja sillä oli raskas
leveä pää sekä neliömäinen kuono. Nämä koirat
tunnettiin erityisesti siitä, että ne kävivät
rohkeasti ja raivokkaasti villisikojen sekä muun
suurriistan kimppuun. Kreikkalaiset tunsivat ne jo
600 eKr. Lisäksi oli selvästi havaittavissa
molossien ja assyyrialaisten mastiffien
sukulaisuussuhde, sillä mastiffeja on Niniven
palatsin seinämaalauksen mukaan käytetty
leijonanmetsästykseen ja sotakoirina jo vuonna 625
eKr. Aristoteleen aikana molosseja käytettiin myös
paimenkoirina ja osa koirista levisikin Eurooppaan
alaanien, Attilan
hunnien ahdisteleman paimentolaiskansan mukana.
(vrt. rodun italiankielinen nimi Alano)
Molossia
pidetään mastiffi- ja doggi-tyyppisten koirien
alkuperäisenä kantamuotona eikä tarkkaan tiedetä
milloin niitä saapui mm. Englantiin. Todennäköisesti
foinikialaiset kauppiaat toivat niitä mukanaan
käydessään tinakauppaa brittien kanssa.
Niihin aikoihin, kun roomalaiset valloittivat
Britannian,
oli englantilainen mastiffi jo niin vaikuttava, että
koiria lähetettiin Roomaan villieläinten
taistelunäytöksiin. Lisäksi gallialaiset kuten
muutkin käyttivät näitä koiria sodassa.
1400-luvulla alettiin tuoda Englannista mantereelle
metsästyskoiria; raskaita doggeja sekä suuria
vinttikoiria. Näitä risteytettiin raskaisiin
mannermaisiin mastiffeihin, jotta saataisiin enemmän
nopeutta ja ketteryyttä villisian ja karhun jahtiin.
Suurin osa Euroopasta oli tuohon aikaan
pirstoutuneena moniin pieniin ruhtinaskuntiin ja
varsinkin nykyisen Saksan alueen ruhtinaskunnat
alkoivat jokainen kehittää "omaa" rotutyyppiään
päämääränä suuri, voimakas, peloton ja kesyttämätön
metsästyskoira, joka olisi aina parempi kuin
naapurikunnan koira... 1500-luvulla ruhtinaskunnissa
kasvatettiin koiria mahtavia määriä ja vuonna 1592
mm. Braunschweigin herttua osallistui vuosittaiseen
metsästystapahtumaan 600 koiransa kanssa.
Suurimmat ja parhaimmat näistä ruhtinaskuntien
koirista tunnettiin "kamarikoirina" eli eräänlaisina
seurakoirina, joilla oli arvostettu asema hovissa.
Nämä koirat elivät palatsien asuinhuoneissa ja
samalla suojelivat isäntiään. Näillä koirilla oli
typistämättömät korvat ja jalokivin varusteltuja
kaulapantoja. Toiseksi parhaimpaan koirakastiin
kuuluivat hopeapantaiset linnaa ja omaisuutta
vartioivat typistettykorvaiset koirat. Kolmas
koirakasti oli varsinaiset typistettykorvaiset
metsästyskoirat, jotka asuivat omissa kenneleissään
oman henkilökunnan huolehtiessa niistä. Näillä
koirilla ei
tietenkään ollut minkäänlaista pantaa, mutta sen
sijaan niillä oli jokaisella oma nahkainen
suojapanssarinsa villisian torahampaita vastaan.
1800-luvulla
jokaisessa ruhtinaskunnassa alkoi olla oma
doggi-rotunsa, jotka saivat erilaisia rotunimiä
kuten Ulmerin doggi, Saupacker, Hartzrude,
tiikeridoggi, Saksan mastiffi jne. Kaikilla roduilla
oli myös yhteinen yleisnimitys (ranskalaisen
luonnontieteilijä Buffon 1700-luvulla mainitsema)
Grand Danois - Suuri Tanskalainen. 1870-luvulla
saksalaiset alkoivat ihmetellä
miksi englantilais-saksalaista alkuperää olevalla
rodulla oli Tanskaan viittaava nimi, joten he
nimesivät vuonna 1880 koiran kansallisrodukseen ja
antoivat sille nimeksi Deutsche Dogge.
Nimi on säilynyt näihin päiviin asti samana, joskin
muissa maissa rotu tunnetaan lähinnä tanskandoggina
(Great Dane, Grand Danois).
Saksalaiset perustivat vuonna 1888 rotuyhdistyksen
Deutsche Doggen Club e. V (DDC), joka on Saksan
vanhin alallaan ja jatkaa voimakkaasti toimintaansa
yhä tänäkin päivänä.
1880-90-luvuilla saksalaiset keskittyivät
jalostamaan rotua ja tuloksia alkoi näkyä. Berliinin
koiranäyttelyssä 1880 pohjois-saksalainen Herra
Messter esitti 32 tanskandoggiaan. Vuosina 1881, -83
ja -84 hän vei koiransa Lontooseen ja vuonna 1887
hän esitti Venäjällä Pietarin koiranäyttelyssä 22
doggia. Tietoisuus rodusta alkoi levitä.
Rotu nautti suurta arvostusta myös kaukaisemmillakin
mailla, mm Matabelemaan kuningas tarjosi yhdestä
tanskandogista kaksi vaunulastillista neekeriorjia
ja niin paljon naisorjia kuin myyjä vain halusi...
taru ei kerro, syntyivätkö kaupat....
Rotu jatkoi nousuaan ja 1900-luvun alussa olivat
varsinaiset kultaiset vuodet. Saksasta vietiin
loistavia verilinjoja mm Englantiin ja USA:han,
joissa rodun jalostus pääsi hyvään alkuun. USA:ssa
perustettiin The Great Dane Club of America vuonna
1889 ja aluksi kasvatustyö perustui puhtaasti
saksalaisille verilinjoille. 1930-luvulta muistetaan
mm. Saksan tuontinarttu Efta v d Saalburg, joka
tuotti useita erinomaisia jälkeläisiä ollen myös
itse mitä voittoisin doggi. Saksalaisten johtava
asema kasvatustyössä päättyi
toiseen maailmansotaan, jolloin suurin osa
jalostusmateriaalista tuhoutui tai katosi. Nykyisin
Saksa on taas voimakkaasti mukana kasvatustyössä.
Ja kuinka kaikki alkoi Suomessa
Tanskandoggeja
on ollut Suomessa jo viimevuosisadan puolella.
Vuosisadan alussa ne olivat väriltään alussa
pääasiassa mustia ja harlekiineja. 1920-luvulla
tunnetuin doggi oli Saksasta tuotu harlekiiniuros
Prinz von Binder, jota käytettiin paljon
jalostukseen. 1930-luvulla syntyi luultavasti maamme
ensimmäinen valiodoggi, musta uros Tips av
Tipps-Toppstam. Samalla vuosikymmenellä aloitti
toimintansa Siri Sunellin De Morny-kennel, joka
erikoistui keltaisiin ja tiikerijuovaisiin
tanskandoggeihin. Tämä kennel vaikutti aina
1940-luvulle asti kasvattaen monia muotovalioita.
Samalla vuosikymmenellä aloitti myös Maria
Åkerblomin kuuluisa av Ros-Loge-kennel. Aluksi
Åkerblom kasvatti mustia ja harlekiineja siirtyen
myöhemmin sinisiin sekä keltaisiin että
tiikerijuovaisiin tanskandoggeihin. Hänen
kasvatustyönsä oli todella tuloksellista eikä siis
ole ihme, että valiokasvatteja on tullut kaikissa
väreissä.
1940-luvulla toimi myös Augustinus Sereniuksen von
Hippo-kennel, joka kasvatti keltaisia ja
tiikerijuovaisia doggeja. Myös tähän joukkoon kuuluu
valioita. Sota-aika vaikeutti kaikkien kasvattajien
toimintaa, niin myös harrastajien. 50-luvun
alkupuoli oli hiljaista aikaa, mutta seuraava
vuosikymmen alkoi jo osoittaa pientä innostuksen
nousemista doggimaailmassa.
70-luvun rekisteröinnit olivat vuosittain jo yli
sadan paria vuotta lukuun ottamatta.
Tällä vuosikymmenellä aloittivat kasvatustyönsä
keltaisilla ja tiikerijuovaisilla mm. Kaarina
Aeschlimanin kennel Goldgirl´s ja Helena Riekkisen
kennel Great-Golden´s, jotka ovat kasvattaneet
useita valiokoiria. Sinisten doggien kasvatustyön
aloitti Paula Laitisen kennel Poptokin ja Milja
Ikävalkon Mil-Dog´s kenneliin syntyi ensimmäinen
harlekiinipentue.
80-luku lisäsi doggiharrastajien ja -kasvattajien
määrää huomattavasti. Niinpä vuosikymmenen lopulla
rekisteröinnit olivat jo 250 koiran molemmin puolin.
Kasvattajista mainittakoon Tuula Granström kennel
Finndanes, Heli Sairola kennel Helisain, Teija Salmi
kennel Edendanes, Merja Wilhelmsson kennel
Wilhelmiinan, Eila Sommarberg kennel Faxidan, Maaret
Kivekäs kennel Jusalex ja Raili ja Erkki Rantavuoti
kennel Love-Dane´s. Nämä kennelit ovat kasvattaneet
monia ja monia valiokoiria. Helisain-kennel pitää
hallussaan valiokasvattiennätystä ja onpa muutama
kasvatti saavuttanut myös Amerikan valioarvon. Tuija
Pauhun Grosso-kenneliin syntyivät ensimmäiset
siniset pennut ja mustien ja harlekiinien
kasvatuksesta innostui Anneli Forsell kennel Good
Works:sta.
90-luku toi mukanaan uusia rekisteröintiennätyksiä.
Huippuvuosi oli 1994, jolloin tanskandoggeja
rekisteröitiin yhteensä peräti 421 kappaletta.
Uusista kasvattajista mainittakoon Kirsti ja Jukka
Hanhinen kennel Finn Select, Auli ja Juhani
Vitikainen kennel Dogiwogin, Nina Ledentsa kennel
Doggi-Diggarin, Nina ja Jaakko Jalonen kennel
Cadokan, Maija-Riitta Vähäkylä kennel Squanto´s ja
Katariina Valonen kennel C´mon. Kaikki edellä
mainitut ovat erikoistuneet keltaisiin ja
tiikerijuovaisiin tanskandoggeihin. Sinisten
kasvattajajoukkoon tulivat Nina Puukka kennel
Sajonne (myös mustat ja harlekiinit), Marjo Tapio
kennel Genedda sekä Minna ja Jouni Boman kennel
Bonel. Mustia ryhtyi kasvattamaan Taina Toivonen
kennel Catapha´s.
